There are no breaking news at the moment

Mediassa on viime aikoina puhuttu paljon metsän ja luonnon vaikutuksesta ihmisen hyvinvointiin. Itse asiassa joku on tainnut siteerata luontoa jopa ilmaiseksi masennuslääkkeeksi. Mikä parasta, tällä lääkkeellä ei ole haitallisia sivuvaikutuksia.

Luonto on monelle meistä lähellä sydäntä. Itse asiassa jokainen meistä saa olla todella ylpeä Suomen metsistä, sillä valitettava tosiasia on se, että metsää löytyy tästä maailmasta päivä päivältä vähemmän. Maailman metsistä jo lähes viidennes on tuhottu avohakkuilla, esimerkiksi maapallon keuhkoiksi kutsuttua Amazonin metsää tuhoutuu tälläkin sekunnilla valtavia määriä. Syynä olemme tietysti me ihmiset. Emme lähde osoittelemaan sormella ketään. Jokainen meistä on kantanut kortensa kekoon, enemmän tai vähemmän.

Kasvavat ihmismassat kasvattavat loogisesti myös maapallon varojen tarpeita. Ruokaa, juomaa, vettä ja tilaa asumiselle tarvitaan yhä enemmän. Vaikka Suomessa liikapopulaatio ei vielä olekaan ongelma (ja tuskin tulee lähipäivinä olemaan), on silti Suomen ja koko maailman metsien tulevaisuus monen huolenaiheena.

Koska luonto on lähellä sydäntämme, päätimme koota pienen metsien suojelijan ABC-listan, jonka avulla jokainen meistä voi ottaa metsien suojelusta hieman enemmän vastuuta omille harteilleen. Kyseessä ei ole paljain jaloin luonnossa hyppivän hipin tulevaisuus, vaan haluamme listan avulla herättää hieman enemmän tietämystä siitä, miten pienillä teoilla voimme edistää luonnon hyvinvointia ja tätä kautta myös omaamme.

Metsien suojelijan ABC

1. Kunnioita luontoa metsässä liikuttaessa

Tätä on varmasti toitotettu jo pienestä pitäen. Vaikka ohje voikin kuulostaa kliseeltä, on se niin täyttä totta. Luonnossa liikuttaessa on tärkeää kunnioittaa jokaisen elävän lajin elinympäristöä, oli se sitten ihminen, eläin tai kasvi. Emme nyt viittaa siihen, että metsäpolulla meidän tulisi varoa jokaista vastaantulevaa muurahaista (näin saa toki tehdä!) vaan yksinkertaisesti pyrkiä liikkumaan luonnossa niin näkymättömästi kuin pystymme – toisin sanoen jättämällä luonnon sen luonnolliseen kuntoon, ilman tuhoa, roskia, mekastusta tai muutakaan ylimääräistä toimintaa, joka ei luontoon kuulu.

2. Peritkö metsää?

Yllättävän moni suomalainen omistaa metsää, mutta ei tiedä sen hoitamisesta mitään. Tähän löytyy yksinkertainen selitys: metsä on kulkeutunut suvussa perintönä. Metsää ei kuitenkaan saisi unohtaa täysin, vaikka se omavarainen elinympäristö onkin. Jos et tiedä, mitä uudella metsälläsi tekisit, käänny alueesi metsäyhtiöiden tai muiden metsäpalveluyrittäjien puoleen. Jos metsänhoito kiinnostaa, voit hakea lisätietoa aiheesta myös netissä. Valtakunnalliset ohjelmat (esimerkiksi METSO) ovat vapaaehtoisia ohjelmia, joiden kautta maanomistaja voi osallistua oman metsän hyvinvoinnin takaamiseen ja edistämiseen. Lisäksi valtio maksaa oma-aloitteisesta suojelusta maanomistajille korvauksia!

3. Kiinnitä enemmän huomiota kierrätykseen

Kartonki, tölkit ja paperi löytyvät kaikki omista astioistaan valmiina kierrätettäviksi. Tämä on loistavaa! Tiettyjen erikoismateriaalien kanssa kannattaa kuitenkin olla äärimmäisen tarkkana, jos metsien suojelu kiinnostaa. Harmittomina pidetyt tuotteet voivatkin yllättäen osoittautua vaaralliseksi ongelmajätteeksi, jota ei saa hävittää tavallisen jätteen kanssa. Näistä hyviä esimerkkejä ovat paristot, energiansäästölamput ja lääkkeet. Luontoon joutuessaan ongelmajätteeksi luokitellut tuotteet voivat aiheuttaa valtavaa haittaa. Ongelmajätteiden tunnistaminen on siis hyödyllinen taito.

4. Lopeta tupakointi

Tässä mitä loistavin “tekosyy” tupakanpolton lopettamiselle. Kehitysmaissa tuotettavan tupakan kuivaaminen vaatii paljon energiaa ja tämä energia saadaan polttamalla puuta. On laskettu, että pelkästään tupakan tuotanto tuhoaa vuosittain jopa 200 000 hehtaaria metsää ympäri maailmaa. Ja vaikka et pystyisi heti lopettamaan, aloita vähentämällä. Yksi tupakka vähemmän päivässä tekee jo 365 vähemmän vuodessa. Se on jo jotakin.

5. Vähennä lihan kulutusta

Tiedämme, kyseessä on toinen jo kauan toitotettu teema. Raaka totuus on kuitenkin se, että monia maailman metsiä tuhotaan nimenomaan sen takia, että lihantuotannossa käytetyt eläimet saataisiin ruokittua hakkuualueilla viljellyllä soijalla, ja tätä soijaa tuodaan myös Suomeen. Lihassa kannattaa siis suosia luomua mahdollisuuksien mukaan ja lihan kulutusta voi vähentää pienillä muutoksilla; pitämällä esimerkiksi yhden lihattoman päivän viikossa tai edes kuussa tai vaikkapa osallistumalla Lihaton lokakuu -tempaukseen.